Vaikuttavuusnäyttö kaihertaa myös muissa kuin luontoperustaisissa palveluissa

Monien suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluissa käytettävien menetelmien vaikuttavuudesta on laajaa näyttöä. Ei kuitenkaan kaikista. Luontoperustaisten menetelmien kohdalla joskus palvelun hankkimisen esteeksi mainitaan puutteellinen vaikuttavuusnäyttö, mutta ongelma ei ole vain luonto- ja eläinavusteisten palveluiden.

Kuva: Jari Lindeman/Luke

Luin vastikään blogin, jonka otsikko väittää, että suomalaisten lasten ja perheiden psykososiaalisten palveluiden vaikuttavuudesta ei pystytä sanomaan juuri mitään. Tekstissä väite perustellaan juuri julkaistulla systemaattisella tutkimuskatsauksella, jossa havaittiin, että vain kolmella prosentilla alle 2-vuotiaille ja heidän perheilleen suunnatuista psykososiaalisista interventioista ja reilulla kymmenellä prosentilla psykologisista testeistä oli vahva vaikuttavuusnäyttö. Suomessa tällainen vahvan vaikuttavuusnäytön testi on esimerkiksi äitiysneuvolassa käytössä oleva EPDS-lomake (Edinburgh Postnatal Depression Scale), joka on kehitetty äidin synnytyksen jälkeisen masennuksen tunnistamiseen. Yli puolesta psykososiaalisista interventioista ei löytynyt lainkaan pohjoismaista tai kansainvälistä vaikuttavuusnäyttöä.

Vahva tutkimusnäyttö tarkoittaa, että useiden menetelmällisesti tasokkaiden vaikuttavuustutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia. Luonnon vaikutuksista ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin alkaa olla näyttöä, etenkin mielenterveyttä koskien. Sen sijaan menetelmistä, jotka hyödyntävät tätä vaikutusta, ei tutkimusta juurikaan vielä ole. Eli tunnemme luonnon potentiaalin, mutta sen teho juuri tietynlaisessa kuntoutuksessa tai terveydenedistämistyössä on vielä yksilöimättä. Mutta koska sote-palveluissa käytetään paljon muitakin tutkimusnäyttöön perustumattomia menetelmiä, ei luontoperustaisten palveluiden hylkääminen vaikuttavuusnäytön puutteella perustellen välttämättä ole relevanttia. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö vaikuttavuusnäyttöä tulisi olla, mutta tutkimustiedon kertymistä odotellessa – vaikuttavuustutkimus ja sen kokoaminen tutkimusnäytöksi vie aikaa – menetelmien kokeilu ja hyödyntäminen on mahdollista.

Kokemusten kertyessä kertyy myös käytännöntason vaikuttavuustieto – onko palvelusta asiakkaalle hyötyä ja miten se ilmenee? Kela kysyy kuntoutusjakson jälkeen laadullisesti kuvauksena sekä terapeutilta, että kuntoutujalta – lasten tapauksessa vanhemmilta – miten kuntoutuja on hyötynyt kuntoutuksesta. Eli jälleen kerran on hyvä erottaa, että on ihan eri asia tehdä vaikuttavuustutkimusta kuin tarkastella esimerkiksi kuntoutuksen henkilökohtaista vaikuttavuutta esimerkiksi elämänlaatuun.

Maija Lipponen työskentelee tutkijana Luonnonvarakeskuksessa ja projektipäällikkönä Terveysmetsämallit työ- ja toimintakyvyn edistämisessä -hankkeessa. Keskeisinä kehittämis- ja tutkimuskohteina hänen työssään ovat luonnon hyvinvointivaikutuksiin perustuvat palvelut eri asiakasryhmille.