Tilalta tietoon ja työelämään -hankkeen tuloksia!



Eläimet apuna työllistymisen polulla

Ihmisillä voi olla elämässään useita samanaikaisia haasteita, joista työllistyminen on vain yksi osa-alue. Sama ihminen voi olla monien eri sosiaali-, terveys- ja työllisyyspalvelujen asiakkaana, jolloin tilanteen katselu pelkästä työllistymisnäkökulmasta ei ole toimivaa. Eläinavusteisuutta käytetään Suomessa jo jonkin verran kasvatus- ja kuntoutuspalveluissa, mutta eläimet voivat tukea ihmistä löytämään omia voimavarojaan myös työllistymisen polulla.




Asiakkailla positiivisia kokemuksia eläinavusteisista menetelmistä

Kainuussa kehitettiin toimintamalli, jonka tavoitteena on työllisyystoimenpiteiden asiakkaiden työllistymis- ja opintopolkujen tukeminen. Toimintamallissa työvoimapalvelujen asiantuntija auttaa asiakasta löytämään omia voimavarojaan ja mielenkiinnon kohteitaan eläinavusteisia menetelmiä hyödyntäen.

Toimintamallin vaikuttavuusarvioinnin tulokset olivat rohkaisevia. Lähes kaikki asiakkaat arvioivat maatila- ja luontoympäristössä toimimisen vaikuttaneen positiivisesti heidän hyvinvointiinsa ja suunnitelmiinsa. Myönteisiä muutoksia nähtiin esimerkiksi mielen virkistymisessä, suhtautumisessa tulevaisuuteen, itsetunnossa sekä kyvyssä edistää omaa tilannetta. Kaikki asiakkaat arvioivat jakson lisänneen kiinnostusta luonnonvara-alan työ- ja koulutusmahdollisuuksia kohtaan sekä antaneen uutta tietoa luonnon merkityksestä hyvinvoinnille.

Työvoimapalvelujen asiantuntijoiden mukaan tällaisessa toiminnassa ryhmäytyminen ja luottamus voivat lisääntyä, koska toimintakyvyn ja vähäisten voimavarojen kanssa kamppailevilla ihmisillä on usein myös luottamuksen puutetta muihin ihmisiin ja palveluihin.

– Asiakkailta on tullut hyvää palautetta. Viranomaisympäristöstä poistuminen aivan toisenlaiseen ympäristöön vaikuttaa asiakkaan kohtaamiseen tehden siitä aidomman, kommentoi Kainuun TE-toimiston asiantuntija Anne Lappalainen.

Eläinavusteisuus haastavassa työmarkkina-asemassa olevien palveluissa -toimintamallissa eläinavusteinen toiminta toteutetaan yhteistyöverkostossa. Verkostoon voi kuulua työllisyyspalveluiden lisäksi maatiloja, eläinavusteisia palveluja tarjoavia yrityksiä tai muita toimijoita. Toiminta suunnitellaan asiakaslähtöisesti, huomioiden allergiat ja pelot.

Yhteistyön kautta paikallisten maaseutuyritysten työllistämisen kynnys voi madaltua ja työnhakijat saavat kokemuksia siitä, mikä voisi olla oma mieleinen ala työllistyä tai hakeutua opintoihin. Yhteiskunnan kannalta tämä voi vähentää työttömyyden hoidon kustannuksia ja voi parantaa työvoiman saatavuutta sen puutteesta kärsivillä aloilla kuten luonnonvara-alalla.

Eläinavusteisuus haastavassa työmarkkina-asemassa olevien palveluissa -toimintamalli kehitettiin Kajaanin ammattikorkeakoulun, Luonnonvarakeskuksen ja Kainuun ammattiopiston yhteisessä ESR-rahoitteisessa Tilalta tietoon ja työelämään -hankkeessa saatujen kokemusten pohjalta.

Eläinavusteisuutta koordinoimaan perustettiin työryhmä eduskuntaan

Eläinavusteista työtä tehdään ammattilaisen omasta koulutuksesta ja ammatista käsin. Perustana on riittävä osaaminen ihmisten parissa työskentelyyn. Eläinavusteisessa toiminnassa tulee kiinnittää huomiota myös eläimen hyvinvointiin ja jaksamiseen. On tärkeää, että eläimen kanssa työskentelevä ihminen on kouluttautunut aiheeseen ja osaa tulkita eläimen käytöstä ja sen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Myös ihmisten ja eläinten väliset tautiriskit on huomioitava toiminnassa. Suomessa eläinavusteisuutta koordinoimaan on perustettu eduskuntaan työryhmä.



– Työryhmässä käsitellään esimerkiksi eläinavusteisuuden tutkimusta, tunnettavuutta valtakunnallisessa päätöksenteossa sekä toimintaan liittyviä laatukysymyksiä. Työryhmä koostuu päättäjistä ja eläinavusteisuuden asiantuntijoista, kertoo ryhmän sihteerinä toimiva Luken tutkija Maija Lipponen.

Alkuperäisrodut sopivat usein hyvin eläinavusteiseen työhön. – Toimintamallissa työskentelimme kyyttöjen parissa. Ne ovat rauhallisia ja niitä koulutettiin pieniin tehtäviin asiakkaiden kanssa. Kyytöt herättivät monenlaisia tunteita asiakkaissa, kertoo Kainuun ammattiopiston ohjaaja Heidi Kotilainen.



– Hankkeen aikana nousi selkeästi esille, kuinka haastavimmassa työmarkkina-asemassa olevien voimaantumiseen ja aktivoitumiseen tarvitaan asiakaslähtöisempiä ja monipuolisempia menetelmiä, jotka tavoittavat ja motivoivat heitäkin, joita perinteiset toimistotapaamiset eivät palvele. On palattava perusasioiden äärelle, luontoympäristöön ja toiminnallisuuteen, ja lähteä liikkeelle voimavarojen vahvistamisesta ennen kuin elämäntilanne mahdollistaa työllistymisen. Eläin- ja luontopohjainen työskentely ei vaadi myöskään niin paljon kielitaitoa kuin monet muut alat, arvioi hankkeen projektipäällikkö Paula Pursiainen Kajaanin ammattikorkeakoululta.

Eläinavusteisuuden hyödyiksi on tutkimuksissa tunnistettu asiakkaan sitoutuminen ja motivoituminen kuntoutumiseen tai muuhun prosessiin. Eläinavusteisuus tasavertaistaa ammattilaisen ja asiakkaan välistä vuorovaikutussuhdetta. Eläin voi olla apuna sosiaalisten taitojen ja tunnetaitojen opettelussa, omien vahvuuksien löytämisessä sekä itsetunnon vahvistamisessa. Ihmisen keho reagoi eläimiin automaattisesti laskemalla verenpainetta, hidastamalla sydämen sykettä sekä pienentämällä kehon kortisolipitoisuuksia. Vaikutukset mielialaan näkyvät muun muassa ahdistuksen, pelkojen, stressin ja levottomuuden vähentymisenä.

Linkit:

Politiikkasuositus: Eläinavusteisuus vastuullisesti käyttöön hyvinvointialueiden ja kuntien palveluihin

Tutkimus: Ohjaajien käsityksiä sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan osallistuvan hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä ja hevosen roolista asiakastyössä

Arviointiraportti: Tilalta tietoon ja työelämään (Owal Group Oy)

Video: Eläinavusteisuus työllisyyden hoidon tukena

Projektin sivu: https://www.luke.fi/fi/projektit/titity-01

Hankkeen blogi www.luontosote.blogspot.com



Lisätietoja:

Maija Lipponen, Luonnonvarakeskus, maija.lipponen@luke.fi, 029 532 2024
Paula Pursiainen, Kajaanin ammattikorkeakoulu, paula.pursiainen@kamk.fi, 040 634 2685
Heidi Kotilainen, Kainuun ammattiopisto, heidi.kotilainen@kao.fi, 044 710 1141

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työllisyysohjaajan uudenlainen työtapa hevostallilla

Terveysmetsä-toiminta kohentaa mielenterveyttä, osoittaa tuore suomalaistutkimus

Yksinkertaiset ideat yleensä toimivat - yhteistyö luo vaikuttavuutta ja iloa työhön